Perehdytys uuteen työhön ja ensimmäisen päivän suuret odotukset

Kirjoitin muutama viikko sitten vinkkejä työnhakuun kesällä ja sain aiheesta valtavan määrän viestejä. Moni kiitti aiheesta ja sain samalla kuulla paljon hyviä kokemuksia työnhausta kesällä. Yksi viesteistä sai minut todella iloiseksi, tai oikeastaan kaksi viestiä samalta henkilöltä. Seuraajani oli (inspiroituneena kirjoituksestani) pistänyt heinäkuussa hakemuksen pitkään ihailemaansa firmaan (jes!) ja saanut kutsun haastatteluun. Kiitti minua siitä, että sain hänet ryhtymään johonkin, mihin ei välttämättä olisi pystynyt ilman pientä töytäisyä oikeaan suuntaan. Toinen viesti samalta henkilöltä tuli viikko sitten, kun hän kertoi saaneena uuden työn. Lähetin heti suuret onnittelut ja bongasin kasvoiltani ylpeän hymyn. Sitä iloa on vaikea kuvailla, jonka tämä onnistuminen sai aikaan. Iloa toisen menetyksen puolesta ja samalla siitä, että olin päässyt osallistumaan tähän onnistumiseen. Parasta. Niin parasta.

ian-schneider-TamMbr4okv4-unsplash

Tästä aiheesta sopivasti voidaankin siirtyä seuraavaan, eli siihen mitä luultavasti (ainakin toivottavasti) tälläkin henkilöllä on nyt elokuussa edessään, nimittäin perehdytys ja uuteen työhön kotoutuminen. Lähipäivinä hän luultavasti pohtii jännittyneenä tulevaa ja sitä miten uusi työ lähtee käyntiin. Hän saattaa pohtia miten tulee istumaan mukaan porukkaan, miten hän viihtyy työssään ja millainen on perehdytys. Vai onko sellaista ollenkaan?

Kun työntekijä kokee olevansa tervetullut ja pystyy heti ryhtyä työhön hyvillä opeilla, on hän varmasti tuottavampi. Samalla viihtyy työssään varmasti pidempään.

Aina kunnollista perehdytystä ei ole ja uusi työntekijä jätetään selviämään yksin. Kun näitä tarinoita kuulee, herää suuri harmi siitä miten vähän ollaan valmiita panostamaan uuteen työntekijään. Kun työntekijä kokee olevansa tervetullut ja saa kunnollisen perehdytyksen, on hän varmasti tuottavampi jo alusta alkaen. Samalla viihtyy työssään varmasti pidempään.

On kallista rekrytoida jatkuvasti uutta porukkaa, joten toivoisin että perehdytyksen merkitys ja siihen käytetyn ajan arvo todella ymmärrettäisiin ihan jokaisessa yrityksessä. Tästä syystä tahdonkin teille jutella perehdytyksistä ja nostaa esille ajatuksiani siitä, miten

a) uuden työntekijän saisi kokemaan itsensä tervetulleeksi uuteen työhön

b) hän pääsisi mahdollisimman nopeasti vauhtiin uusissa tehtävissään luottavaisin mielin

Olen tehnyt perehdytykseen liittyvien asioiden parissa pitkään töitä ja ollut kehittämässä perehdytysprosesseja jo useamman vuoden ajan. Olen kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita siitä miten pieleen voi kaikki aloittaessa mennä ja olen joskus itsekin ollut aloittamassa uudessa työssä niin, ettei kukaan ole tiennyt kuka olen ja mitä minun pitäisi tehdä. Olen toisaalta myös aloittanut työssä, jossa minut on otettu vastaan huolehtien jo ennen ensimmäistä päivää ja olen kokenut oloni tervetulleeksi alusta saakka. Perehdytys onkin aiheena itselleni todella tärkeä, sillä uskon ensimmäisillä päivillä olevan kaikista suurin merkitys siihen kuinka kauan työntekijä tulee viihtymään uudessa työssään. Ensivaikutelma on aina tärkein.

priscilla-du-preez-nF8xhLMmg0c-unsplash

PEREHDYTYS UUTEEN TYÖHÖN

Tässä seitsemän kohdan listani perehdytykseen, samalla pikakelaus aiheesta. Jokaisesta kohdasta voisi kirjoittaa laajemminkin, mutta mennään lyhyellä versiolla tällä kertaa.

1.Kaikki alkaa siitä, kun työntekijä on päättänyt ottaa työpaikan vastaan

Oikeastaan jo haastattelussa opitaan tulevasta työstä paljon, mutta lähdetään liikkeelle siitä, kun työ on alkamassa. Ihanteellisessa tilanteessa aloittavalla työntekijällä on mahdollisuus tavata tulevat tiimiläisensä/esimiehensä jo ennen työn aloitusta. Tämän voi sopia joko haastattelun yhteyteen tai siihen hetkeen, kun soppareihin laitetaan nimi alle. Yhteinen kahvihetki tai vain moikat, kuitenkin edes jotain jotta kasvot tulevat tutuiksi. On helpottava tunne, kun tietää keiden kanssa on pian aloittamassa työnsä.

Tässä vaiheessa on tärkeää tiedottaa muillekin, että uusi työntekijä on aloittamassa työnsä. Jos ei koko firmalle, niin ainakin omalle tiimille on hyvä kertoa siitä, kuka on valittu uuteen työhön tekijäksi ja mitkä hänen työtehtävänsä ovat.

2. Valmistelut ennen ensimmäistä päivää

Ennen ensimmäistä päivää olisi tärkeää, että työntekijä tietää mitä on odotettavissa. En nyt ota kantaa eri alojen tapoihin, mutta uskoisin, että ihan jokaisessa työssä on mahdollista ottaa ajoissa työntekijään kontaktia ennen ensimmäistä päivää. Voisi varmistaa, että hän tietää missä tavataan ja kuka häntä on vastassa. Voisi käydä läpi mikä on ensimmäisen päivän aikataulu ja mitä on odotettavissa.

Olen usein soittanut ennen aloitusta uudelle tyypille ja tämän lisäksi lähettänyt mukana pienen infon meilitse, jossa kerron aloitukseen liittyvät asiat vielä listattuna. Jos olen kaivannut itse jotain tietoja (kuten vaikkapa verokortin tai toiveen puhelimesta/ työvälineistä jotka työntekijä valitsee) on nämä kätevästi sovittu jo ennen aloitusta kuntoon.

3. Ensimmäisen päivän lämmin vastaanotto

Kun uusi ja odotettu tyyppi saapuu ensimmäisenä päivänä töihin, on tärkeää olla häntä vastassa. Ei ole aivan sama, mitä työntekijä tekee ensimmäisenä päivänä, eikä ole ihan sama, jos hän joutuu odottamaan pitkään ilman minkäänlaista kontaktia. Tiedän itsekin sen tunteen, kun aloittaa uudessa työssä ja kukaan ei ole ottamassa koppia. Niin, siis kukas sä olitkaan? on lausahduksena ehkä lyhyt ja mitätön, mutta tuntuu aloittajasta ikävältä. Tuntuu tylsältä saapua paikkaan, jossa ei selkeästi ole mitään mietittynä valmiiksi ja aikaa valuu hukkaan. Jokainen itseään ja työpanostaan arvostava tekijä ottaa tämän kolauksena. Onkin tärkeää, että joku on aina vastassa ja ottaa työntekijän lämpimästi vastaan.

4. Työvälineet valmiina ja aikataulutettu perehdytys

Ensimmäiseen päivään ei kannata laittaa minuuttiaikataulua, mutta sen on hyvä olla suunniteltu alusta loppuun valmiiksi. Aloittajalle on hyvä listata valmiiksi asiat jotka on tärkeintä käydä läpi. Työvälineet odottavat valmiina ja tilat esitellään rauhassa. Työntekijän on hyvä tietää mistä löytää apua mihinkin ja missä saa kulkea. On esimerkiksi vaikea löytää itsensä kahvihuoneeseen, jos sen sijaintia ei ole edes näytetty.

Päivän voi esimerkiksi aloittaa aamukahveilla tiimin kanssa, jonka jälkeen alkaa perehdytys uusiin tehtäviin. Päivällä on hyvä istua yhdessä alas lounaalle ja tavata taas uusia ihmisiä. Mitä enemmän kontakteja uusi ihminen saa, on sitä helpompaa kotoutua yritykseen ja tuntea itsensä osaksi porukkaa. On myös huomattavasti helpompaa jatkoa ajatellen lähteä etsimään apua, kun tunnistaa kasvoja ja tietää mitä kukakin tekee. Harva meistä nimittäin pyytää tuntemattomalta apua kovin herkästi ja toisaalta, harva myöskään pärjää täysin ilman apua. Siispä, on tärkeää tuntea ihmisiä ympärillään ja tämä tutustuminen onnistuu parhaiten, kun siihen kannustaa aloittajaa heti ensimmäisenä päivänä.

Lounaan jälkeen loppupäivän voikin jatkaa perehdytysten parissa ja mahdollisesti jo uusia työtehtäviä aloittaen. Päivän päätteeksi on hyvä vielä kysellä aloittaneen työntekijän fiiliksiä. Olisiko vielä jotain missä voisi olla avuksi? Joskus kysyttäessä tulee sellaisia asioita eteen, joita ei välttämättä kehtaa ilman kysymistä sanoa ääneen.

5. Tavoitteena sellainen olo, että huomenna töihin on mahtavaa tulla taas uudestaan

Perehdytyksen tavoitteena on se, että työntekijä kokee olleensa tervetullut ja että hän on saanut kaikki tarvittavat avaimet työssään onnistumiseen. Hän on tavannut oikeat kontaktit, tietää missä mitäkin löytyy ja hänellä on olo, että hänen työpanostaan arvostetaan jo nyt. Kaiken tämän pystyy hyvin saamaan aluille jo ensimmäisenä päivänä ja mikäli sitä ei tapahtu, voi olla hyvin vaikeaa luoda samanlaista oloa koskaan myöhemmin. Ensimmäisellä päivällä on suuri merkitys, sillä miten otetaan vastaan ja miten toimitaan.

6. Fiiliskeskustelu viikon päätteeksi

Kun ensimmäinen viikko on ohi, voisi ottaa vielä päivän viimeisenä hommana fiiliskeskustelun uuden työntekijän kanssa. Mikäli ette ole fyysistesti samassa työpisteessä, käy puhelu hyvin. Tästä olen saanut paljon hyvää palautetta ja itsellenikin on tällainen puhelu soitettu ensimmäisen viikon päätteeksi. Tuntui mukavalta, että kysyttiin esimerkiksi rehellistä palautetta ensimmäisesti viikosta ja varmistettiin, että olinhan viihtynyt hyvin ja saanut kaiken avun minkä tarvitsen. Huolenpito lämmitti sydäntäni ja tästä syystä itsekin olen jatkanut samaa tapaa.

7. Perehdytykseen avuksi uuden työntekijän opas?

Perehdytyksessä tulee paljon uutta infoa ja usein tiedot ovat monille samoja. Mitä enemmän uusia aloittajia on, olisi järkevää tehdä jonkinlainen kooste siitä, mitä aloittaessa tapahtuu. Opas voi sisältää juuri teidän näköistänne sisältöä, mutta tärkeimmät asiat toki olisi hyvä mainita. Keihin ottaa missäkin asiassa yhteyttä, mistä löytää mitäkin työsuhteeseen liittyviä asioita, edut listattuna, yrityksen tarina jne. Moni aloittaja kysyy samoja asioita, joten nämä on hyvä kirjoittaa selkeästi esille.

Oppaan voi kirjoittaa esimerkiksi osaksi Intraa tai sen voi tulostaa oppaaksi paperisena. On mukavaa, kun uutena työntekijänä saa fyysisen teoksen eteensä ja voi sieltä lueskella esimerkiksi yrityksen tarinaa tai tietoa talon muista osaajista tai palveluista.

monika-kozub-6KiwXDGzfCQ-unsplash

Toivottavasti tämä pieni kooste sai teidät pohtimaan aihetta ja sitä, miten teille työntekijä otetaan vastaan. Onko jokainen aloittaja huomioitu ja kokee olevansa tervetullut?

Jos on jotain mikä kaipaa kehitystä, tulee siitä sanoa ääneen. Mikään asia kun ei varmasti muutu, ellei siitä puhuta.

Vaikka itse et olisi näiden asioiden parissa töissä, voit hyvin nostaa ne esille omassa työpaikassasi. Jos esimerkiksi olet kuullut palautetta, ettei perehdytys oikein toimi, voi siitä antaa viestiä eteenpäin. Meillä esimerkiksi jokaiselle aloittajalle sanotaan moneen kertaan, että aina jos on jotain mikä kaipaa kehitystä, tulee siitä sanoa ääneen. Mikään asia kun ei varmasti muutu, ellei siitä puhuta. Koen myös, että uusilta aloittajilta saa aina parasta palautetta, sillä heillehän tätä perehdytystä tehdään. Uusin silmin asiat myös usein näkee paremmin, kun ei ole sokaistunut omalle työlleen.

Odotan innolla paluuta töihin äitiysvapaan jälkeen, jotta pääsen taas pohtimaan mm. näitä perehdytykseen ja uusien tyyppien kotoutumiseen liittyviä asioita muiden tiimiläisteni kanssa. Taidan itsekin tosin kaivata pientä perehdytystä, sillä vuosi poissa töistä on pitkä aika ja siinä ehtii tapahtua paljon. Saas nähdä onko enää mikään ennallaan kun palaan töihin, vai onkohan tiimi vetäissyt meidän perehdytyssetit aivan uusiksi. 😉

Miten teillä hoidetaan perehdytys? Oliko tässä tekstissä jotain sellaista, joka ei välttämättä aiemmin ollut tullut mieleesi? 

Työelämän aiheista intohimoisesti teille jutellen,

Marissa

Mainokset

Omien vahvuuksien löytäminen ja taidot työelämässä

Tänään jutellaan vahvuuksista ja siitä, miten ne voisi itsessään tunnistaa. Kuulin jokin aika sitten väitteen radiossa, että noin viisi kymmenestä ei osaa kuvailla omia vahvuuksiaan tai sitä, minkälaisista asioista he nauttivat. Että jos kymmenelle annettaisiin kynä ja pyydettäisiin kirjoittamaan omia vahvuuksia sanoiksi paperille, tulisi vain puolelta selkeitä vastauksia. Osa tuijottaisi paperia pää lyöden tyhjää.

Kuulostaako tutulta? Osaisitko sinä kertoa ääneen omat vahvuutesi ja esimerkiksi intohimon kohteesi koskien työtä? Tiedätkö missä olet hyvä? Vai olisiko paperisi tyhjä?

kuva:auttaminen

OMIEN VAHVUUKSIENI LÖYTYMINEN TYÖELÄMÄSSÄ

Minä kuulun siihen puolikkaaseen, joka on aina (tai ainakin todella pitkään) tiedostanut selkeästi omat vahvuutensa. Olen myös aina tiedostanut nopeasti ne asiat joista tulee hyvä olo ja joita kohtaan löytyy intohimoa. En ole aina osannut välttämättä ääneen sanoa, että olen hyvä jossain, mutta siihenkin on vuosien aikana oppinut.

Jo koulussa olin mielestäni hyvä matematiikassa, äidinkielessä ja psykologiassa. En ollut paras, mutta olin hyvä. Toisaalta taas esimerkiksi liikunnassa en kokenut olevani hyvä, mutta taistelin ollakseni parempi. Halusin pärjätä, koin sen tärkeäksi. Kaikkea en osannut ja keväisin monessa aineessa todistuksessa pällisteli päin kasvoja seiska, mutta onneksi joissain aineissa koin pärjääväni keskivertoa paremmin. Tiesin mitä kohti suunnata.

Samoin jo nuorena tiesin, että olen ahkera, utelias ja tunnollinen tyyppi. Halusin aina olla avuksi ja myös tein mitä pyydettiin. Työt aloitin nuorena ja otin vastaan kaiken työn ilolla mitä sain. Kotoa olin myös saanut opin, että jos on jotain luvannut, se lupaus pidetään. Työt tehdään loppuun, myös ne mitkä eivät aina ole niitä kivoja asioita tehdä.

Tiedostamalla omat vahvuuteni olen löytänyt tieni juuri oikeanlaisten asioiden pariin.

Kun tarkastelen työtehtäviä joita olen vuosien aikana tehnyt, pystyn nähdä selkeän yhteyden näiden kouluaineiden ja omien vahvuuksieni välillä. Olen keskittynyt niihin asioihin joista nautin tai joissa koen voivani kehittyä paremmaksi. Olen käyttänyt hyväkseni ahkeruuttani ja ollut työelämässä aina utelias uusia haasteita kohtaan.

Olisi varmasti muitakin asioita joissa voisin olla hyvä, mutta on ollut helpompi tottakai tehdä töitä niiden asioiden eteen, joihin sydän on vetänyt ja joissa on halunnut oppia paremmaksi. Ja onneksi olenkin tehnyt niin. Tiedostamalla omat vahvuuteni olen löytänyt tieni juuri oikeanlaisten asioiden pariin.

Nykyään teen työtä auttaen muita, inspiroiden ihmisiä nauttimaan arjestaan, kirjoittaen kauniita sanoja, ratkoen ongelmia ja pohtien sitä miten voisin tehdä muiden arjesta helpompaa. Näin mainitakseni muutaman. Kaikki nämä  tehtävät ovat sellaisia, jotka olen löytänyt omia vahvuuksiani seuraten.

kuva_auttaminen

VINKIT VAHVUUKSIEN JA TAITOJEN LÖYTÄMISEEN SINULLE 

Tämä lausuma radiossa sai minut miettimään asiaa ja ajattelinpa nyt vinkata omat keinoni siihen, miten sinäkin voisit löytää niitä omia vahvuuksia työelämää ajatellen. Ehkä sitä kautta voisit vielä joskus kohdata sen unelmiesi ammatin tai kivan uudenlaisen työpaikan. Sillä selvähän se, että oikeanlaisen työn löytyminen on huomattavasti helpompaa, kun tietää minkälaisissa asioissa voisi kokea innostumisen tunteita. On hoksattava ne taidot ja tehtävät jotka saavat intohimon hereille ja joiden eteen on valmis tekemään töitä kehittyäkseen yhä lisää. Kaikessa ei voi olla heti hyvä, mutta on löydyttävä sinnikkyyttä oppiakseen paremmaksi.

Jutellaan siis nyt hetki sun vahvuuksista ja siitä, minkälaisille asioille sun sydämesi sykkii. Aloitetaan.

Kolme ajatusta vahvuuksistasi

  • Mieti asioita joiden tekemisestä/kokemisesta koet saavasi hyvän olon. Älä mieti välttämättä sitä tunnetta, että oletko itsesi mielestä hyvä, vaan kirjoita niitä asioita joiden tekeminen tuo sulle hyvän mielen.
  • Entä minkälaisia asioita teet luonnostaan? Sisäinen motivaatio usein vie meitä joidenkin tehtävien pariin. Mieti niitä asioita jotka teet spontaanisti ja innostuneena.
  • Entä ovatko jotkin asiat sellaisia, jotka opit mielestäsi todella nopeasti? Usein vahvuus voi löytyä sitä kautta, että ymmärtää minkälaiset asiat oppii helposti ja luonnostaan.

Esimerkkinä voin omalta kohdaltani näihin mainita, että innostun aina jos onnistun olemaan avuksi ja usein huomaan jo kaukaa, jos joku kaipaa apua. Siitä tulee äärettömän hyvä olo, kun saan auttaa muita ja saan jonkun hymyilemään.

Ehkäpä vahvuuksiani ovatkin siis tunneäly ja vilpitön halu auttaa? 

Lisäksi sisäinen motivaationi on aina auttaa ja innostun, jos minulta kysytään apua. En jää vellomaan harmituksessa, vaan lähden järjestelmällisesti hakemaan tapoja ratkaista ongelmaa. Saankin valtavat kiksit siitä jos pystyn olla ystävälleni lopulta avuksi. Saatan käyttää tähän päiviä, mutta koen tärkeäksi aina ratkaista ongelman.

Ehkäpä vahvuuteni auttamisen lisäksi onkin ratkaisukeskeisyys? Ehkä näitä kumpaakin taitoa voi hyödyntää myös työelämässä? 

Vielä yksi ajatus onnistumisen tunteista

Mieti seuraavaksi niitä asioita, joissa olet kokenut onnistuneesi. Nämä asiat voivat olla mitä tahansa arkisia asioita. Mitä olet tehnyt sen onnistumisen eteen? Vaatiko se paljon töitä, vai oliko se helppoa? Uskoitko onnistuvasi siinä, vai ylititkö ehkä itsesi?

Usein vahvuuksien löytämisen esteenä voi olla myös se, että meitä on ohjattu nuorena vähän väärään suuntaan. Meiltä on odotettu lapsena taitoja joita esimerkiksi vanhemmiltamme löytyy. Sinua on voitu sysätä kohti matemaattista uraa vaikka todellisuudessa olisit enemmän taiteellista tyyppiä. Olet lähtenyt vahvistamaan sellaista taitoa, johon välttämättä itse et koe paloa. Työelämässä sitten ihmettelet, että miksi kaikki vähän takkuaa ja töihin on ikävää mennä. Et koe paloa työtäsi kohtaan, kuten muut kertovat tuntevansa. Olet lähtenyt seuraamaan vanhempiesi unelmaa vaikka oma unelma olisi jotain ihan muuta.

Lue myös:  Toteutatko omaa unelmaasi vai jonkun muun?

kuva_innostua

Vielä viimeiseksi tuli mieleeni kysyä, että oletko kysynyt koskaan työkaverilta tai vaikkapa siskolta, että missä hän näkee sinun olevan taitava? Ulkoapäin on usein helpompi nähdä toisen kyvyt ja vahvuudet. Niissä kun ei ole mukana sitä omaa kriittistä katsetta, jolla me helposti väritämme omaa ajatteluamme.

YMMÄRRYS SIITÄ ETTEI KAIKESSA VOI OLLA HYVÄ

Monilla nämäkään keinot eivät toimi, sillä oma heikko itsetunto tai epävarmuus työssä vievät kaiken huomion. Ei ehdi syntyä hyvää oloa tekemisestä, kun valmiiksi jo pohtii, että joku muu on parempi. Vilkuilee muiden tekemää työtä tai näkee jonkun muun menestyneenä ja kaikinpuolin täydellisenä osaajana. Tärkeää olisikin unohtaa se mitä muut osaavat ja keskittyä vain omaan osaamiseensa. Meistä kukaan ei ole hyvä kaikessa, mutta jokaisella on osaamista joihinkin asioihin. Useimmiten osaamista löytyy monenlaista, sellaistakin josta meillä ei vielä ole edes minkäänlaista hajua.

Tiedätkö, itselläni on myös ajoittain samanlainen fiilis. Tuntuu, että olen yksi maanmatonen ja minusta ei ole mihinkään. Joku masennuspöpö on puraissut yön aikana ja epäilen jokaista taitoani. Vertailen muihin ja märehdin. No, onneksi näitä päiviä ei ole kovin usein, mutta kyllä niitäkin löytyy. Kuten varmasti kaikilta. Ennen niitä oli enemmän, nykyään vähemmän. Ja se miksi niitä on nykyään vähemmän, on ymmärrys siitä ettei ihan kaikessa voi olla hyvä. Eikä samanlainen kuin joku muu. Pitää keskittyä omiin vahvuuksiin ja siihen, että oman omanlaisensa tekijä. Ottaa hyödyt irti omista taidoista, kehittää niitä taitoja ja hakeutuu työtehtäviin jossa niitä voi käyttää.

Sellaisia ajatuksia halusin mielessäsi tänään herättää, toivon kovasti että osasin olla tänään avuksi. Kun lähdet pohtimaan näitä asioita, sysää hetkeksi mielestä muiden ihmisten taidot ja muiden odotukset. Mieti rehellisenä itsellesi omia halujasi, motiivejasi toimia, intohimon kohteitasi ja asioita jotka ovat vieneet sinua eteenpäin. Usein näitä asioita pohtimalla löytää omia vahvuuksia ja sellaisia taitoja, joita voisit työelämässä hyödyntää.

Toivottavasti inspiroiduit sanoistani, ihanaa kesän jatkoa sinulle!

Työelämästä aina yhtä innostuneena, 

Marissa

Kesä, se paras hetki hakea uutta työtä

Pitkästä aikaa täällä ollaan, tällä kertaa mielessä vinkit työnhakuun. Tämä aihe saattaa näin ennen alkavaa syksyä pyöriä mielessä monella. Varsinkin teillä, jotka ehkä palaatte lomien jälkeen työhön johon välttämättä ei olisi enää niin suurta paloa mennä takaisin. Ajatuskin ehkä jo ahdistaa, mutta minkäs teet. Keväällä ei uutta työtä löytynyt ja nyt kaikki lomailevat. Paras siis jatkaa syksyllä etsimistä, vai mitä?

Ei, itseasiassa paras aika on mahdollisesti juuri nyt, usko minua. Ainakin jos kysytään minulta joka on kaikista parhaat kontaktoinnit tehnyt aina kesäisin. Tuleva työnantajasi istuu tälläkin hetkellä tietokoneensa ääressä ja nauttii kesän tuomasta rauhasta, kun suurin osa työntekijöistä on lomailemassa. Samalla ehkä pohtii, että mitenhän taas tulevasta syksystä selvitään, kun töitä on aivan liikaa. Kesä onkin sinulle sitä parasta aikaa hakea uutta työtä ja herättää tämän yrittäjän huomio. Ehkä hän odottaa viestiä juuri sinulta?

Usein ajatus työnhausta mielletään alkavaan syksyyn tai kevääseen, mutta haluaisin muistuttaa myös kesän mahdollisuuksista erottua hyvin joukosta. Kesällä suurin osa Suomea lomailee, mutta usein juuri päättäjät ja esimerkiksi yksityisyrittäjät saatavat olla sellaisessa tilanteessa, että heillä olisi kerrankin aikaa keskittyä yhteydenottoosi kunnolla. Muina kiireisinä aikoina viesti voi unohtua työkuorman alle ja et saa välttämättä edes vastausta. Heinäkuu onkin mitä parasta aikaa ottaa yhteyttä yrityksiin ja etsiä mahdollisia kontakteja uutta työtä varten.

emma-matthews-O_CLjxjzN3M-unsplash

Jos siis mahdollisesti etsit uusia tuulia juuri nyt, tee näin:

Tutustu yrityksiin jotka herättävät mielenkiintosi ja joiden arvot vastaavat omiasi.

Pohdi valmiiksi minkälaista osaamista voisit tarjota kyseiselle yritykselle/yrityksille ja mitä lisäarvoa voisit heille tuoda. Kirjoita valmiiksi lyhyt hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja taidoistasi. Muista olla avoin, äläkä ainakaan väheksy osaamistasi suomalaisille tuttuun tapaan. Kerro myös innokkuudestasi oppia uutta.

Etsi yrityksen yhteystiedoista henkilö joka mahdollisesti vastaa esimerkiksi rekrytoinneista tai on jopa yrityksen omistaja

Ota yhteyttä joko meilitse tai Linkedinin kautta. Kesällä on hyvä pistää viestiä, sillä joku saattaa hyvinkin lomailla ja ei välttämättä ilahdu jos soitat keskellä perheen yhteistä mölkkypeliä mökillä. Siksi sähköinen yhteydenotto on paras näin kesäisin ja puhelu sitten tämän jälkeen kun yhteys on jo luotu.

Lisävinkki: Muista yksilöidä hakemuksesi, eli älä kirjoita jokaiselle yritykselle samanlaista viestiä. Mieti, minkälainen aloitus voisi herättää yrityksen huomion, voisiko se olla esimerkiksi jokin kehu heidän palveluistaan tai mainonnastaan?

Kun olet saanut vastauksen, vastaa itsekin pian takaisin

Älä siis jää lomailemaan heti lähetettyäsi hakemukset, vaan ole valmiina puhelimen äärellä. Joku voi tarrata viestiisi nopeammin kuin uskoisitkaan ja saatat olla haastattelussa jo huomenna. Jos unohdut pariksi viikoksi ja vastaat myöhässä, saattaa heillä olla jo tekijä valmiina. Ole siis kuulolla.

tim-mossholder-GOMhuCj-O9w-unsplash

Rekrytointi on prosessina usein suuri ja siihen pitää löytää aikaa. Ei siis ole mikään minuutin homma etsiä uusia työntekijöitä. Tästä syystä se usein jää jopa tekemättä ja sinnitellään liian pienellä porukalla. Mikäli siis joku innokas työntekijä itse päättää pistää hakemusta sisälle, on tämä suuri palvelus kiireiselle yrittäjälle.

Rohkeudesta palkitaan aina ja jo yhteydenotto on tärkeä. Vaikka et saisi töitä, on nimesi jäänyt jonkun mieleen ja jos sattuu niin, että elokuussa joku irtisanoutuu töistä tai töitä onkin yllättäen lisää, on heillä heti joku jota kontaktoida. Fiksu yrittäjä pistää hyvät hakijat muistiin mieleensä ja palaa asiaan kun aika on oikea. Toivottavasti sinun tapauksessasi siis mahdollisimman pian.

Erityisen tärkeää työtä hakiessa on mielestäni tuoda esiin omat vahvuudet ja se, minkälaista osaamista voisi yritykselle tarjota. Suosittelen myös olemaan avoin sen suhteen minkälaisia tehtäviä tulisit tekemään, sillä jos määrität roolisi jo valmiiksi hakiessa, voi sinua olla vaikea istuttaa uuteen paikkaan. Jos taas olet avoin uuden työsi suhteen, saattaa sinulle löytyä uusia työtehtäviä joiden tekemisestä et ollut aiemmin edes haaveillut.

Omakohtainen kokemukseni työn etsimisestä kesällä

Viimeksi kun itse etsin töitä muutamia vuosia sitten, pistin heinäkuussa viestiä kolmen eri yrityksen toimarille. Olen aina kokenut parhaaksi tavaksi lähestyä sellaisia ihmisiä joilla on suoraan tieto siitä, että voidaanko palkata. Sain heistä jokaiselta vastauksen ja kävin juttelemassa kaikissa paikoissa kahden viikon sisällä. He myös mainitsivat, että kesä oli heille parasta aikaa ottaa hakemus vastaan ja kiittivät aktiivisuudestani tarjota heille osaamistani. Kahdesta paikasta tarjottiin minulle heti töitä, kumpikin olisi ollut työuran kannalta erittäin fiksu valinta. Lopulta valitsin kuitenkin sellaisen työn, jossa aloitus oli joustavin ja sain hoidettua edeltävät työtehtävät ajan kanssa maaliin.

Tässä lyhykäisesti pieni sparraus sinulle tähän hetkeen, toivottavasti sanoistani oli jotain apua. Työnhaku voi olla todella uuvuttavaa ja varsinkin jos ei vastauksia kuulu ja ei pääse edes haastatteluun. Ehkäpä siis tämä vinkki auttaa saamaan jalan oven väliin ja saat uusia kontakteja kesän aikana.

Paljon tsemppiä uuden uran metsästykseen, tulehan kertomaan jos löysit uuden kivan työpaikan syksylle!

-Marissa

 

Onnistunut tiimityö ja työelämätaidot

Lähes kolme vuotta sitten kirjoitin tekstin siitä, miten vahvat yksilöt tekevät tiimin ja tämän aamun pohdinnat sopivat hyvin jatkumoksi edelliseen. Vahvistamaan edellistä ja pohtimaan asioita vielä vähän syvemmältä. Lue siis ihmeessä myös aiempi teksti, niin saat paremmin ajatuksistani kiinni kokonaisuutena.

Sisältö tähän kirjoitukseen heräsi, kun juttelin Instagramissa työelämätaidoista ja siitä minkälaisia asioita työssä arvostan.  Lista oli pitkä ja inboksiin kertyi kommentteja lähemmäs sata. Yhden seuraajani kanssa kävinkin pitkän keskustelun siitä, miten työkavereiden toimintatapoja voisi työelämässä muuttaa omalla toiminnallaan. Tämä seuraaja nimittäin koki, että vaikka useinkin työpaikan arvomaailma olisi kunnossa ja työ tuntuisi hyvältä, on niitä jotka käyttäytyvät ikävästi muita kohtaan tai unohtavat esimerkiksi yhteiset säännöt. Puhuvat päälle, jättävät tulematta sovittuihin palavereihin, antavat muiden siivota omat jälkensä vaikka yhdessä olisi sovittu pitää toimisto siistinä, eivät pidä lupauksiaan, syyttävät muita omista virheistään, epäilevät jatkuvasti muiden taitoja, ottavat kunnian muiden työstä ja mitä kaikkea muuta hän esimerkkinä minulle nostikaan esiin. Hän tuntui kokeneen paljon ja pystyin samaistumaan useaan kohtaan hänen viestissään. Olin itsekin tavannut ihan samanlaisia tyyppejä.

Olin jo kirjoittamassa vastausta viestiin kunnes aloin pohtia, että onko näissä asioissa oikeastaan edes kyse työelämätaidoista, vai vain käytöstapojen puutteesta? Eikö työpaikalla meiltä kaikilta pitäisi löytyä ne tietyt käytöstavat ja ylipäänsä työkaverin kunnioittaminen?

Mielestäni työelämässä käytöstavat ovat ihan niitä samoja, joita me tarvitaan kaikissa muissakin tilanteissa. Miksi siis työssä pitäisi hyväksyä yhtään sen huonompaa käytöstä keneltäkään kuin mitä me muutoin hyväksymme? En osaa sanoa vastausta siihen, miten saisi hetkessä opetettua kaikille samat käytöstavat työpaikalla, mutta ainakin näihin on mahdollisuus ottaa kantaa. Aina voi ottaa asian puheeksi koko porukan kesken tai jos ei uskalla suoraan sanoa, voi myös pyytää apua esimerkiksi esimieheltä tai työkaverilta. Ehkä joku muu on huomannut ihan samat puutokset ja kehityskohteet kuin sinäkin? Ehkä joku muukin pohtii, että tiimi tekisi töitä paljon paremmin yhteen, kunhan jokainen kunnioittaisi toisiaan samalla tavalla?

Vuositasolla se tekee jo aika paljon hävittyjä euroja, kun laskee että aina joku tulee myöhässä ja muut odottavat turhaan.Turhia euroja siksi, että joku ei pidä muiden aikaa tärkeänä.

Omakohtaisena esimerkkinä voisin jakaa tilanteen, jonka itse olen kokenut. Meillä oli eräällä työpaikalla muutama ihminen, jotka aina lähtivät kesken palaverin puhumaan puhelimeen. Ovi kävi moneen kertaan ja pyytämättä anteeksi he katosivat. Käsitelty aihe jäi kesken. Samat ihmiset tulivat usein myöhässä ja olivat myös kännykän ääressä palaverin ajan. Kun otin asian esille muun porukan kanssa ja kysyin häiritseekö tilanne heitä, moni kertoi kärsineensä tästä tavasta jo pitkään. He kertoivat kokeneensa, että heidän aikansa ei ole tärkeää ja kun joku naputtaa viestejä samalla kun sinä puhut, häiriintyy myös oma keskittyminen. Itseänikin eniten harmitti se, että aiheita ei käsitelty kunnolla ja piti moneen kertaan toistaa samat asiat. Koin, että aikaa kuluu valtava määrä kaikilla hukkaan, jos palaveri alkaa aina 5-10 minuuttia myöhässä. Vuositasolla se tekee jo aika paljon hävittyjä euroja, kun laskee että aina joku tulee myöhässä ja muut odottavat turhaan. Turhia euroja siksi, että joku ei pidä muiden aikaa tärkeänä.

Aiheesta puhuttiin laajemmin ja kaikeksi onneksi tilanne parani. Ei täysin, mutta parani kuitenkin ja hyvä näin. Kaikki kun eivät valitettavasti opi toimimaan tiimin eteen vaikka kuinka yhdessä sovittaisiin että nyt on uudet pelisäännöt käytössä. Käytöstapoja ei selvästi opita enää siellä työpaikalla, vaan pohja opitaan jo lapsena kotoa. Vaikea siinä on jääräpäälle kertoa, että hei laita se kännykkä palaverin ajaksi pois, jos hän ei millään usko eikä näe syytä miksi niin pitäisi toimia. Aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä ja jos hän kokee että muiden aikaa voi tuhlata ja istua itsekin turhaan palaverissa vain istumisen vuoksi, niin siinähän sitten istuu. Ehkä hänkin vielä joskus oppii, että on parempi kuunnella ja olla läsnä.

Vai olisiko teistä oikea ratkaisu jättää hänet kutsumatta palaveriin? Että hän saisi keskittyä muualla kännykkäänsä?

Olen sitä mieltä, että normaalit käytöstavat pitäisi löytyä meiltä kaikilta ja kuten jo aiemmin pohdin, eivät ne ole mitään erityisiä työelämätaitoja, vaan puhtaasti käytöstapoja. Meidän kuuluu kunnioittaa toisiamme työssä ja pyrkiä aina tekemään töitä yhdessä. Jos tiimi on päättänyt että pidetään viikoittain palaveri, niin sinne mennään yhdessä. Jos sovitaan, että tehdään jokin muutos työtapoihin, se tehdään. Soolotanssille on ihan oma paikkansa, tiimityö on tiimityötä.

Mitä jos kouluissa opetettaisiin enemmän työelämätaitoja?

Koen saaneeni kotoa todella hyvän kasvatuksen mitä tulee käytöstapoihin ja vaikka joskus lapsena tiukka kuri tuntui kamalalta, nyt olen siitä kiitollinen. Olen luotettava työkaveri, kohtelen muita aina hyvin ja autan työkaveria jos vain millään osaan. Yöunetkin jäävät heti välistä jos jotain on tekemättä mitä olen muille luvannut tehdä. En esimerkiksi voisi lähteä lomalle, jos tiedän luvanneeni hoitaa jotain toisen työpöydältä pois sillä aikaa. Tuntuisi kamalalta antaa toisen palata lomalta takaisin töihin ja vain todeta, että ”sori joo, en tehnytkään sitä. Oliko se muka niin tärkeää?”  Ja kyllä, tämänkin tilanteen olen kokenut ja ollut pulassa kun työ ei ollutkaan tehty. Toinen koki ettei hänellä ollut mitään vastuita asian suhteen. Eihän työ hänen ollut, se oli alunperin minun. Unohtaminen on sitten asia erikseen, mutta se että jättäisi jotain tekemättä tuntuu laiminlyönniltä ja toisen työn arvon aliarvioinnilta. Lupaukset pidetään ja jos mokaa ja unohtaa, sitä pyydetään anteeksi. Edelleen normaaleja käytöstapoja, eikö?

Tämän aamun aamiaispöydässä tuli juteltua ystävien kesken tästä aiheesta pitkät pätkät ja heitin ilmoille idean; mitä jos kouluissa opetettaisiin enemmän työelämätaitoja? Jo nuorena oppisi minkälaisia taitoja työ vaatii ja miten käytöstavat kuuluvat myös työelämän tärkeimpiin taitoihin. Tämä lisäisi jo nuorena ymmärrystä työtä kohtaan ja opettaisi miksi työtä tehdään yhdessä ja ehkä harjoitusten kautta opittaisiin minkälaisia tuloksia syntyy vahvalla tiimityöllä. En tiedä onko tällaista opetusta jo kouluissa, mutta ehdottomasti pitäisi olla. Valmistavaa opetusta työtä ajatellen, valmistavia oppeja toisia kunnioittaviin työelämätaitoihin.

Jos joku ei työelämässä kunnioita muita ja käyttäytyy huonosti, on aina tehtävä jotain. Voiko nimittäin vahvaa tiimiä syntyä missään tilassa, jos jo pohjaltaan homma ei toimi? Jos kunnioitusta ei löydy yhteisiin päätöksiin, ei sitouduta yhteiseen työkulttuuriin ja toimitaan täysin mielivaltaisesti. Ei siinä auta ammattitaito tai omista toimista viestiminenkään, jos ei sitä kaikkea tehdä yhdessä ja yhteisillä säännöillä.

Asioista vain pitää osata puhua ääneen ja kertoa, jos joku on pielessä. Voimme yhdessä oppia toimimaan paremmin ja kohdella toisiamme niin, että jokaisella on hyvä olla.

Loppuun on todettava, että ei mikään työpaikka ole koskaan täydellinen. Me kaikki käyttäydytään luultavasti joskus huonosti toisen silmissä ja vahingossa saadaan joku tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai vaikka kokemaan että tiimi ei tee yhteistyötä. Meillä kaikilla on taustalla oma historia ja tapa reagoida eri tavalla. Meillä kaikilla on liikaa kangistuneita tapoja ja saatamme puhua aiheesta joka satuttaa toista, ihan vahingossa. Eikä se ole välttämättä kenenkään vika. Tästä syystä asioista vain pitää osata puhua ääneen ja kertoa, jos joku on pielessä. Voimme yhdessä oppia toimimaan paremmin ja kohdella toisiamme niin, että jokaisella on hyvä olla.

Lähtökohtaisesti tulisi aina ajatella, että työkaveri toimii parhaansa mukaan ja yhteistä maalia kohti. Ei siinä ole epäilylle sijaa, pitää osata luottaa. Siinä vaiheessa meidän pitää avata suumme, jos joku ei ole hyvin. Jos homma ei toimi, opetellaan miten se voisi toimia. Jos joku esimerkiksi tulisi mulle sanomaan, että olen käyttäytynyt tiimin toimitapoja vastaan tai esimerkiksi loukannut jotain puheillani, olisi tottakai aika katsoa peiliin – miten voisin toimia ensi kerralla paremmin? Miten muutan toimintaani, että tiimi olisi seuraavalla kerralla vahvempi? Koska kyllä, minun toiminnallani on suuri merkitys lopputuloksen suhteen. Jokaisen meistä toiminnalla on.

Muistakaahan pohtia omaa käytöstä ja toimintaa ajoittain kriittisin silmin ja kyselkää myös palautetta siitä, miten hommat töissä on sujuneet. Joskus sitä voi itsekin sokeutua omalle käytökselleen ja on hyvä saada ulkopuolisen silmin kuulla, miten itse pelaa tiimin kanssa maalia kohti. Palaute voi joskus sattua, mutta toisaalta siitä myös kehittyy. Oppii uusia taitoja ja tiimi vahvistuu entisestään.

Kunnioittavaa tiimityötä toivotellen, 

Marissa

Intohimoinen somevaikuttaja

Moi, minä olen Marissa, intihimoinen somevaikuttaja.

Kun tutustun uuteen ihmiseen, saan lähes aina kysymyksiä siitä, miten mulla on niin paljon seuraajia somessa ja miten pystyn antamaan niin paljon aikaa tuntemattomille ihmisille. Instagram se kai eniten aina herättää mielenkiintoa, aktiivisuuteni siellä ja omien ajatusteni jakaminen avoimesti. Jokainen kun ei ole valmis puhumaan ääneen kameralle, eikä käyttämään siihen aikaansa päivittäin.

Lisäksi usein kysytään, että mistä keksin niin paljon puhuttavaa videoille? Niin, mistähän se kaikki kumpuaa. Arjesta, elämästä ja ajatuksista nyt ylipäänsä. Jokaisella meistä on ajatuksia ja vaikka me ei sitä aina muisteta, niin meistä jokainen käy läpi päivittäin ihan samoja haasteita ja tunteita, vaikkei niistä ääneen aina puhuttaisi. Ja näistä ongelmista ja tunteista puhun itsekin somessa. Jotta jokainen ymmärtäisi, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Jotta jokainen saisi vertaistukea edes yhteen ongelmaan tai huomaisi varjojen keskellä valon säikeen. Ehkä heräisi ajattelemaan asioista toisin. Mieluiten päivittäin.

Eikä syynä somen käyttööni ole julkisuuden halu tai halu saada suuri määrä seuraajia. Tahdon olla somessa näkyvillä oikeastaan yhden syyn takia. Tahdon olla vaikuttamassa ihmisten ajatuksiin ja inspiroida heitä nauttimaan arjestaan, ihan joka päivä. Tahdon, että jos joku ryhtyy seuraamaan tiliäni, hän myös saisi siitä irti jotain.

Näin minusta tuli somevaikuttaja

Tieni somevaikuttajaksi alkoi jo vuosia sitten. Olen kirjoittanut nyt lähes kuusi vuotta blogiani Sairaan kaunis maailma. Se on vienyt aikaani satoja tunteja ja tuonut hyvää oloa siinä ohella varmasti ihan yhtä monta tuntia. Kirjoittaminen on itselleni sielun parasta terapiaa, mutta niin on myös toisten auttaminen. Alkujaan lähdin blogiani kirjoittamaan sillä ajatuksella, että tahdon jakaa ylitsepursuavaa intoani terveellisiä elämäntapoja kohtaan, myöhemmin huomasin nauttivani eniten siitä, että pääsin keskustelemaan lukijoiden kanssa erilaisista aiheista. Sain jakaa omia kokemuksiani haasteista joita olen elämässä kohdannut. Nopeasti syntyi vakiintunut lukijakunta ja sain viikoittain viestejä blogiini tai sähköpostiin siitä, miten tärkeää on että kirjoitan. Ihmiset kiittivät avoimesti sanoistani ja jakoivat henkilökohtaisia ajatuksiaan minulle. Olinhan ottanut aiheiksi niinkin tabuja asioita, kuten masennus, yksinäisyys ja syömishäiriöt. Aiheita, joista tahdoin puhua rehellisesti ja suoraan.

Blogini tavoittaa kaikenikäisiä ihmisiä ja lukijoita on kuukausittain ollut kymmeniä tuhansia. Olen kirjoittanut blogia myös lehtitalojen alla ja saanut siitä palkkaa, mutta nykyään teen sitä puhtaasti harrastuksena ja omaksi iloksi, sillä liian suuri lukijamäärä alkoi tuntua tiettyinä vuosina todella painostavalta. Kuten sanoin aiemmin, en tahdo julkisuutta, vaan tahdon olla vaikuttamassa. Tällä hetkellä blogi on jäänyt hieman taustalle ja olenkin vaikuttamassa enemmän Instagramin puolella. Siellä videoitani katsoo päivittäin noin 3000 ihmistä ja seuraajia on yli 5000.

Mielestäni somevaikuttaja ei ole välttämättä se, jolla on seuraajia ainakin miljoona ja nimi lehden kannessa. Mielestäni vaikuttaja on se, joka todella saa vaikutusta aikaan. Somevaikuttaja on se,  jonka sanoma tai tekeminen saa ihmisissä aikaan muutoksen. Joko ajatuksissa tai siinä, miten toimii.

Instagram on itselleni se pääkanava, jonka kautta tahdon näkyä. Jaan ihmisille aamujeni iloa, puhun asioista joista muut eivät välttämättä puhu ja yritän välillä vähän ravistella ihmisiä ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Pääasiallinen ajatukseni on kuitenkin se, että tahdon inspiroida ihmisiä parempaan arkeen ja löytämään elämästä ne pienet ilot ja onnellisuuden tunteet. Tahdon näyttää, että työstään saa nauttia, kaiken ei tarvitse olla elämässä niin vakavaa ja unelmiaan saa tavoitella. Meillä ihmisillä kun on tapana keskittyä liikaa negatiivisuuteen ja se kierre pitäisi katkaista. Paha olo leviää nopeasti, siksi tahdon levittää aivan päinvastaista energiaa ympärilleni. Hyvää oloa ja kiitollisuutta elämää kohtaan.

Kohteeni ovat pääosin nuoret naiset, mutta nykyään äitiyden myötä myös muut äidit. Tiedän, että elämässä on vaikeita aikoja ja asioita, joita on haastavaa käsitellä siellä omassa mielessä. Eikä lähellä ole välttämättä ketään joka kuuntelisi, joten tarjoan mielelläni keskusteluseuraa ja vertaistukea. Tahdon voida auttaa eniten heitä, jotka ovat ajatustensa kanssa aivan yksin ja heitä, jotka ovat vahingossa pudonneet negatiivisuuden upottavaan kuoppaan.

Suuri halu auttaa muita

Miksi tahdon niin palavasti auttaa muita ja yrittää saada ne yksinäisimmätkin ihmiset tuntemaan itsensä kuin joku olisi läsnä? Olen ollut sellainen jo pienstä saakka ja olen joskus itsekin ollut yksinäinen. Olen kokenut monia haastavia elämäntilanteita ja rehellisesti sanoen, kukaan ei ole ollut silloin apuna. En ehkä ole osannut sitä pyytää, mutta ei meistä osaa kukaan sinä hetkenä, kun on aivan maassa. Olen myös tyyppinä sellainen, että pidän silmät ja korvat aina auki, enkä ole välttynyt näkemästä todella ikäviä tapahtumia ympärilläni. Osaan myös lukea hyvin ihmisiä ja heidän tunnetilojaan, sanoja ei aina tarvita. Siksi pystyn samaistumaan niin nopeasti toisten tunteisiin ja tahdon kaikin voimin olla auttamassa, jos siihen mitenkään pystyn.

Mistä sitten tiedän olevani somevaikuttaja? Parhaat kiitokset ”työstäni” tulevat viestien ja tykkäysten muodossa päivittäin. Viime yön aikana oli tullut kuusi viestiä, joissa kiitetään sometilistäni. Vuoden aikana niitä on tullut niin paljon, että en näe mitää syytä miksen antaisi aikaani muille jatkossakin. Jos käytän päivästä viisi tai jopa viisitoista minuuttia Instagramin parissa ja se antaa edes yhdelle ihmisille ajatuksen parempaan elämään tai tuo hymyn huulille, on se ollut sen arvoista. Jos joku kokee mun tehneen hyvää työtä, se on silloin tärkeää.

Kannan ylpeydellä nimeä somevaikuttaja ja vaikka joskus vielä vuosia sitten häpesin puhua omasta blogistani ja tästä aiheesta, nykyään puhun siitä aina ylpeydellä. En huutele siitä, mutta kerron tottakai kun kysytään. En ehkä voi kaikin tavoin auttaa muita, mutta ainakin tätä kanavaa pitkin pystyn vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja onnellisuustasoihin. Omalla tavallani ja tutulla Marissamaisella tyylillä, herkästi ja aiheesta suoraan puhuen. Ketään loukkaamatta.

Instagram tilini löydät nimellä Marissaleh, jos tahdot tulla katsomaan mitä siellä tapahtuu. Laita ihmeessä viestiä, jos eksyit sinne tätä kautta!

Aurinkoa ja valoa jokaiseen päivään, 

Marissa

 

Miksi se vielä tekee töitä, vaikka voitti lotossa?

Kuuntelin jokin aika sitten keskustelua, jossa pohdittiin sitä miksi ihmiset edelleen jatkavat töitä, vaikka ei olisi pakko. Kaksi naista ihmetteli kumpikin sitä, että jos voittaa lotossa, niin eikö sillä rahamäärällä jo voi käyttää aikansa johonkin paljon parempaan kuin työntekoon? Miksi jatkaa töitä, jos voisi vaikka maata päivän pitkät Karibian rannalla tai istua ison huvilansa kirjastohuoneessa viskilasi kädessä kuluttamassa vuorokautta uudeksi. Melkein teki mieli osallistua keskusteluun ja avata omaa ajatusmaailmaa, mutta tyydyn tällä kertaa kirjoittamaan sen tänne. Ehkä se tavoittaa jonkun, joka on joskus pohtinut samaa asiaa?

Miksi siis tehdä edelleen töitä, vaikka olisi voittanut lotossa? 

Herää heti ekana ajatus mieleeni, että miksi ei tekisi? En tiedä onko mut sitten jo nuorena kasvatettu nauttimaan työnteosta, vai onko ajatus luonteeseen rakennettu, mutta nautin siitä tunteesta, että olen hyödyllinen ja saan asioita aikaan. Nautin muiden auttamisesta, työpäivän alusta ja kotiinpalaamisesta, työelämän sykkeestä ja kehityksestä. Nautin siitä, että tiedän kulkevani jotain kohti ja kuulun hyvään työporukkaan. Ehkä juuri siksi jatkaisin työtä samaan tapaan kuin ennen, vaikka lotossa voittaisinkin.

Okei, voisihan sitä ryhtyä lottomiljonäärinä tekemään enemmän muunlaista työtä ja keskittyä vain hyväntekoon. Antaa aikansa muiden hyväksi ja hakea niitä kiitollisuuden tuntemuksia siitä, että on hyödyksi heille, jotka apuasi oikeastaan kai kaikista eniten kaipaavat. Työnä se ei olisi samanlaista, mutta varmasti siitä saisi paljon irti. Jopa enemmän. Koska faktahan se monelle on, että hyväntekeväisyyteen ei työn ja perheen ohella ole samoin aikaa kuin olisi vaikkapa lottomiljonäärinä.

Voinhan olla tässä kaikessa väärässä, en ole lotonnut itseäni voittajaksi, joten en todellisuudessa tiedä miltä se tuntuisi ja mitä silloin tapahtuisi. Pakkaisinko tavarat ja veisin itseni ja perheeni johonkin kaukomaille? Maksaisinko vain lainat pois ja jatkaisin elämää normaalisti, ehkä tuhlaamalla kalliisiin huonekaluihin ja ostamalla laukun, jota en tällä hetkellä raaski ostaa?

En tiedä mitä tapahtuisi, eikä sitä oikeastaan tarvitsekaan tietää. Taidan kuitenkin pysyttäytyä näissä ajatuksissa ja haaveilla ajoittain siitä ison rahakasan voittamisesta kuten moni muukin. Olisihan se nyt ihan jees maksaa isot lainat pois ja olla velaton. Voisi paremmilla mielin jatkaa duunia ja olla miettimättä, että riittäähän rahat tulevaisuudessa oman lapsen harrastuksiin ja siihen, jos joskus vaikka lähtee oma työkyky. Koska tulevaisuudestahan ei ikinä tiedä, vain tähän hetkeen voi vaikuttaa ja siihen, että tekee siitä mistä nauttii. Itselleni se suurin nautinto tulee juurikin työnteosta, ei pelkästään rahakirstun päällä istumisesta ja lomailusta.

Tekisitkö sinä töitä lottomiljonäärinä? Jos et, niin miksi näin? 

Paluu työelämään äitiysvapaan jälkeen

Niin se päivä koitti, kun oli aika palata äitiysvapaalta työelämään. Pohdin täällä hieman yli vuosi sitten, että miten tulen löytämään uusia töitä ja kuinka tulen saamaan aikani kulumaan äitiysvapaalla, miten kehittäisin itseäni osaajana? Sainkin pian lapsen syntymän jälkeen yllättyä siitä, miten intensiivistä äitiys on. Lapset ovat toki erilaisia, mutta oma lapseni ei antanut juuri sekuntiakaan viettää aikaa omien ajatusteni parissa ja siinä missä kuvittelin sivistäväni itseäni päivittäin hänen uniensa aikaan, oli todellisuus aivan erilainen. Meillä ei juuri nukuttu, ei yöllä eikä päivällä, ja oma aika oli kortilla. Muutamia tunteja viikossa pääsin harrastamaan tai näkemään ystäviäni rauhassa, mutta aikaa varsinaisille töille tai itsensä kehittämiselle ei juuri ollut. Kaipasinko siis myös takaisin työelämään, kuten epäilin jo ennen lapsen syntymää? Oi kyllä, kaipasin ja usein.

Vuoden äitiysvapaan jälkeen oli aika miettiä paluuta töihin

Äitiys on upea asia ja on maailman hienoin tunne, kun saa oman lapsen syliinsä. Pakko se on silti myöntää, etten ole mikään leikkitäti ja kun on viettänyt työelämässä puolet elämästään, on vaikea muuttaa omaa identiteettiään hetkessä aivan uudeksi. Muutama kriisi siinä tuli koettua äitiysvapaan aikana ja pohdittua uutta elämää sen jokaisessa uudessa sävyssä. Huomasin nopeasti, että vaikka nautin omasta uudesta roolistani äitinä, kaipaan myös suuresti työelämää ja sitä, että saan päivittäin tehdä töitä aikuisten parissa. Sitä, että saan kehittää itseäni ammatillisesti ja olla hyvä jossain. Oman yrityksen kautta tehdyt pienet työt olivat melko vähäisiä ja vaikka sitä kautta voisin itseni elättää, kaipasin myös työyhteisöä. Sitä, että on toimisto johon lähteä kodin myllerryksestä ja tehdä asioita joihin voi keskittyä sataprosenttisesti. Kaipasin sitä, että on työkaverit, joiden kanssa suunnitella ja viedä asioita eteenpäin. Kaipasin aamukahvin juomista työn äärellä ja sitä tunnetta, että kuulun työyhteisöön.

Kun vuosi oli äitiysvapaata takana, tiesin että on aika alkaa pohtia työhön paluuta. Kiirettä ei olisi, mutta jos alkaisin pikkuhiljaa miettiä asiaa, löytyisi suunta jossakin kohtaa. Puhuin tästä ääneen Instagramin stoorit -osiossa ja melko nopeasti viesti kantautui vanhan työkaverin korvaan ja sain mielenkiintoisen puhelun. Puhelu johti tapaamiseen ja yllätykseksi myös työpaikkaan. Olin käynyt keskustelua myös pariin muuhunkin yritykseen, mutta tämä yritys sai minut niin hyvälle fiilikselle, että olin jo pian kirjoittamassa nimeäni työsoppariin täynnä intoa. Se siitä pohtimisesta, että löydänkö enää töitä äitiysvapaan jälkeen ja onko osaamiseni enää juuri millään tasolla. Huoli oli turha ja kun julkisesti lähdin etsimään töitä, löytyi verkostosta nopeasti työpaikka. Kannatti avata suunsa! 

Aloitin lokakuussa työt Bitfactorilla People & Culture Specialistina. Kuten moni minut tunteva tietää, en pidä titteleistä ja niiden luomista raameista johon meidät usein asetetaan, mutta uskon tämä nimikkeen kertovan työstäni edes pääpiirteittäin. Työnkuvani on laaja ja ah niin herkullisen kehityskelpoinen, etten malttaisi olla tekemättä töitä edes viikonloppuisin. En saanut mitään suoraa tehtävää eteeni, vaan tarkoitukseni oli itse kaivaa aukot, joissa kehitettävää olisi ja joihin osaamiseni soveltuu. Tiedossa on siis ainakin arjen toimintoja, läsnäoloa, ihmisten houkuttelua meille töihin, työnantajakuvan kehittämistä, somea ja tapahtumia. Mikäli historia yhtään itseään toistaa, onnistun haalimaan itselleni mahdollisimman monipuolisen tehtäväkentän, jossa ei työt aivan heti lopu.

Olenkin äärettömän tyytyväinen, että löysin työn, joka tukee myös äitiyttäni ja saan tehdä töitä joustavasti sekä toimistolta että kotoa

Teen töitä nyt alkuun puolet työajasta, sillä tottakai kaipaan laatuaikaa myös lapseni kanssa. Olenkin äärettömän tyytyväinen, että löysin työn, joka tukee myös äitiyttäni ja saan tehdä töitä joustavasti sekä toimistolta että kotoa. Joustavuus työnantajan puolelta on ollut tärkeä juttu työelämässä ja koen tehneeni hyvän valinnan. Kun jousto on molemminpuolista, tekee mielellään vähän ekstraa.

Kotona yhteenpelaaminen ja avoin keskustelu on tärkeää

Moni on kysynyt, että onko työn ja uuden arjen yhteensovittaminen ollut haastavaa. Varmasti valehtelisin, jos sanoisin ettei siinä ole ollut totuttelua. Meillä valvotaan yhä melko paljon ja huonot unet tuovat toki haasteita arkeen, oli siinä mukana työtä tai ei. Meillä on siitä hyvä tilanne kotona, että me kumpikin osallistumme lapsen hoitoon yhtä paljon ja tämä jo tukee työhön paluutani. En ole yksin vastuussa lapsen viemisistä vaan mieheni on kaikessa mukana aivan kuten minäkin. Toki myös hyvin suunniteltu kalenteri, yhteen pelaaminen ja toimiva keskusteluyhteys mieheni kanssa on tärkeää. Saamme myös hoitoapua läheisistä, joka mahdollistaa ajoittaiset pidemmät työpäivät, ettei lapsen tarvitse heti alkuun olla liian pitkiä päiviä hoidossa.

Töihin paluu on omasta mielestäni ollut vain ja ainoastaan positiivinen asia ja lapsenikin nauttii suuresti päiväkodin tuomasta vauhdikkaasta arjesta ja mukavista hoitajista. Koen, että olemme kaikki tällä hetkellä energisempiä kuin ennen, sillä kaikilla on sopivassa määrin omaa aikaa ja kun ”lataamme akkuja” töissä päivät, jaksamme muun ajan olla enemmän läsnä lapsellemme.

Hauskana huomiona pakko sanoa se, että en koe enää kaipaavani niin paljon omaa aikaa työn ulkopuolella. Kun saan omat hiljaiset hetkeni töissä ja aikaa tehdä aivan muuta kuin vaihtaa vaippaa tai leikkiä traktoria, niin mielialani on korkeammalla ja huomaan olevani paremmassa tasapainossa. Lisäksi toki urheilen minkä ehdin ja yritän nähdä ystäviä, mutta työhön paluulla on selvästi ollut suuri merkitys omaan olooni. Kun on ollut pitkään työelämässä, myös kaipaa sen tuomaa tyytyväisyyden tunnetta arkeen. Nyt olen jälleen kehittämässä itseäni lähes päivittäin ja koen olevani tärkeä usealla osa-alueella elämässäni.

Hienoa olla taas työn äärellä ja vieläpä näin mielenkiintoisessa yrityksessä. Saa nähdä mihin kaikkeen vielä pääsen mukaan, ainakin motivaatio on korkealla ja tekisi mieli tehdä töitä enemmän kuin aika sallii.

Miltä sinusta tuntui palata töihin äitiysvapaan jälkeen?